TAMMITARINAT VILLAHAASSA 21.01.2012

Lyhyesti ja ytimekkäästi: tervetuloa kouluratsastuskilpailuihin 21.01.2012. Kisat ovat tuotosmuotoiset, eli jokainen osallistujaratsukko kirjoittaa annettujen ohjeiden mukaisen tekstin.

Osallistuminen

Sähköpostiin: sarapiippola@gmail.com

Viestin otsikko: Tammitarinat

Yhteen luokkaan yhdeltä ratsastajalta max. 3 hevosta

Yksi hevonen voi osallistua vaikka kaikkiin tapahtumiin.

Osallistuminen muodossa:

Viimeinen ilmoittautumispäivä on (aiemmasta poiketen) 22.01.2012

Luokat:
1. Helppo C
2. Helppo B
3. Helppo A

Luokka 1, Helppo C

Käytä mielikuvitusta ja raapusta teksti liittyen hevoseesi/kisapäivään/hevosteluun yleensä. Sisällytä tekstiisi seuraavat lauseet: "Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa." & "Hauki on kala". Ole luova! Max. 200 sanaa.

Luokka 2, Helppo B

Joudut ihmettelemään pitkin kisapäivää: "No, mikä sille nyt tuli?". Mitä hevosesi touhuaa ja minkä takia? Onko se muuttunut pattereilla toimivaksi vai kurniiko sillä kokoajan nälkä masussa estäen liikkumisen? Max. 200 sanaa.

Luokka 3, Helppo A

Mitä ratsusi pään sisällä liikkuu kouluradan eri kohdissa? Näkeekö se itsensä valokiilassa balettitanssijan asussa suuren yleisön hurratessa taustalla vai onko sillä vähän evvk-asenne kaikkeen tekemiseen? Tutustu hevosen sisäiseen olemukseen ja kirjoita siitä max. 200 sanan teksti.

osallistujat // TULOKSET

Helppo C

1. Nikita M. - Nasu
Tässä on Nasu, tulossa lastaussiltaa alas. Vaikka Nasu on hyvin pieni valkoinen hevonen, poni itseasiassa, kuuluu lastaussillasta aina töminä hänen kulkiessa sitä pitkin. Moni poni stressaantuisi tästä äänestä, mutta ei Nasu, sillä hän on hyvin viisas lajinsa edustaja. Filosofinen, voisi jopa sanoa. Useimmat tämän tamman viisauksista liittyvät rakkauteen - ja jokaisen poninhan ensimmäinen, tärkein, rakkauden kohde on ruoka.

Nasu on kuullut ihmisten sanovan monesti seuraavaa: "Hauki on kala." Ponin aivoilla ajateltuna tässä ei ole mitään järkeä. Sillä ei ole mitään merkitystä, onko hauki kala tai kala hauki. Vain sillä, onko kyseinen hauki - tai kala - syötävissä oleva objekti. Toinen kaksijalkaisten suusta usein kuuluva miete on hieman loogisempi, ja se kuuluu näin: "Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa." Nasun mielestä jotkin asiat on todellakin hyvä oppia nuorena, kuten vaikka rehuvarastoon karkaaminen ihan omin avuin. Jos tämän oppii tarpeeksi aikaisin, ehtii sitä hyödyntämään mahdollisimman pitkän aikaa. Niin, ja tietenkin jos syö paljon nuorena, on se vanhimmitenkin sitten helpompaa. Elämä on yksinkertaista, kun jättää turhat ajatukset pois ja keskittyy olennaiseen - kuten Nasu.

2. Dom - Draupnir frá Geitungur
Laitoin Draupnirille varusteita tallin käytävällä. Oli kisa-aika. Olimme molemmat innostuneet hieman ennen vuodenvaihdetta kouluratsastuksesta. Olimme opetelleet molemmat innolla ravaamista ja kaikenmaailman koulukiemuroita. Passaaminen ovaalilla ei ole jäykistänyt sen kokeneita niveliä ajan kanssa vaan se on yhä ketterä. Olimme nyt harjoitelleet kolmisen kuukautta ja kaikki oli ruvennut sujumaan. En itse osannut enää istua harjoitusravissa ja Draupnir meni lisätyssä ravissa aina passiin, nykyään molemmat olivat paremmalla mallilla. Laitoin Draupnirille satulan selkään ja se rupesi kuopimaan kovaa lattiaa kauhealla metelillä. Muutama muu hevosenomistaja katsahti meihin ilkein ilmein ja minä purin huultani. Draupnir laski päänsä ja kuopaisi oikein kunnolla maahan. Kavio osui minua reiteen ja kiljahdin pienesti kivusta. Kaaduin maahan ja pitelin reittäni, siihen jomotti kauheasti ja Draupnir huomasi sen ja tuli tuuppimaan minua anteeksipyyntönä. Se oli todella pahoillaan ja hamusi karvahuppuani kun nousin pystyyn. Katsahdin muihin hevosenomistajiin ja naurahdin pienesti "Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa. Minkäs mä tälle höpölle teen." Laitoin todella nolona satulan paikalleen ja kiristin vyön. No, ainakaan Draupnir ei enää ryttyillyt sen päivän aikana.

Muutaman tunnin päästä, kun olin jo suorittanut radan, olin kahviossa ystävieni kanssa. He olivat tulleet katsomaan suoritusta ja kehuivat sitä jälkeenpäin. "Kyllä Drapsu osaa ravata hienosti" sanoi Milla. "Draupnir luottaa suhun täysillä ja teki kaiken niin kivasti" ihasteli Enna. Niin Draupnir kuin minäkin puhkuimme innosta suorituksen jälkeen ja olin tarjonnut kavereilleni pullakahvit kahviossa. Jollain ihmeellisellä tavalla keskustelu siirtyi ensi kesään ja kalastamiseen. "Mä olen menossa äidin mökille Saimaalle Draupnirin ja Susun kanssa. Siinä on järvi lähellä voisi käydä kalastelemassa" sanoin. Milla jatkoi "Mä rakastan kalastamista. Olen saanu tosi monenlaisia kaloja. Eikös hauki ole kala?" Kaikki repesimme nauruun. Milla oli se joka oli kalastanut viisivuotiaasta ja kysyi MEILTÄ oliko hauki kala. "No hauki on kala. Kyllähän se kalalta näyttääkin." sanoin yhä nauraen. Ennakin oli ihan hymysuissa. "Eikös sun se pitäisi tietää Milla!" Oli todella mukava päivä ja meillä oli hauskaa.

3. Amar (VRL-00408) - Lakean Nutella
"Amar, Amar, herää nyt!" kiljuin kasvavan paniikin vallassa ja läiskin kuljetusauton etupenkillä istuvaa neitokaista naamalle vähemmän hellävaraisin ottein. "Amaaaar, nyt ylös siitä, sun pitää mennä verryttelyyn ja ratsastaa kisarata ihan just!" Vastaukseksi olkapäistä ravisteluun sain epämääräisen, puoliunisen äännähdyksen ja sumeinatuijottavat silmät. Ei kai Amar ollut ottanut turhan montaa rohkaisuryyppyä, pohdin kunnes toinen tallilainen, Elina, tokaisi että Amar saisi nyt ratsastaa kisaradan vaikka umpiunessa tai -humalassa.

Koska Amar oli ihmisporukastamme ainut joka kisaradan osasi ulkoa,emme nähneet Elinan kanssa muuta mahdollisuutta kuin raahata hänet ratsunsa Nutellan selkään ja lykätä ratsu kisakentän portista sisälle."Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa. Toivottavasti myös unissaan", mutisin epätoivoissani katsoessani Nutellan hämmentynyttä ilmettä sen kävellessä epävarman oloisena kohti tuomaripöytää. Ihmeeksemme emme kuitenkaan Elinan kanssa saaneetkaan myötähävetä silmiä päistämme! Amar nimittäin ryhdistäytyi pikkuhiljaa, Nuttu sai normaalin itsevarmuutensa takaisin, tuomarit eivät töllöttäneet ratsastajaa kummastuneina ja rata sujui keskeytyksettä aivan suunnitelman mukaan. Joka kerta ratsukon liitäessä editsemme näin kuitenkin Amarin kasvoilla edelleen sen nukkuvan ilmeen. Siksipä en ollutkaan kovin yllättynyt kun kysyin Amarilta hänen tuntemuksiaan radasta, ja sain vastaukseksi täydessä unessa mutistun vastauksen: "Hauki on kala."

4. Nina - Donzuela de Auro
"Hauki on kala, hauki on kala, hauki on kala..." pyöri päässäni, kun yritin päntätä kisamatkalla kouluohjelmaa. Kuka älykääpiö olikaan saanut päähänsä opetella radan vasta matkalla kilpailupaikalle? Ai niin, se älykääpiö olenkin minä... Äiti oli motkottanut minulle koko viime viikon radan opettelusta ja sen viime tippaan jättämisestä. Mutta minkäs sitä laiskalle ja viimeiseen asti kaikkea pänttäämistä välttävälle luonteelleen mahtaa. Turhautuneena puhalsin keuhkot tyhjiksi, keskityin ja siirsin katseeni takaisin paperiin: "Hauki on kala, hauki on kala...". Lilli oli verryttelyssä oma itsensä: se siis pukitteli, teki sivuloikkia ja oli kaikkea muuta kuin herkkä ja kuuliainen kouluratsu. Jos olisin ollut rakkaan Lenttikseni kyydissä, olisin voinut opetella rataa verryttelyn aikana, mutta Lillin kanssa moinen ei tullut kysymykseenkään. Kovaäänisistä kuulutettiin meidät radalle. Voi patska, rata oli vieläkin opettelematta. Näkyisiköhän hiekassa muiden jättämät jäljet? Silloin voisin tehdä niin kuin siinä yhdessä hevospelissä, jossa kouluradat ratsastetaan "maassa" näkyviä viivoja pitkin... Hevospelejä kun on tullut pelattua pikkulikasta saakka ja tunnetusti "minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa"! No niin, nyt Lilli mennään!

Helppo B

1. bonnie - Berry Tequila
- Mikä ihme sua nyt vaivaa? suhahdin kiristäessänisatula vyötä. Poni luimisti, väläytti minulle hampaitaan ja potkaisi ilmaa. Ei yhtään Tequilan tapaista. - Mitä on tapahtunut meidän enkeliponille? kisahoitajaksi lähtenyt Josie päivitteli. - Mä en tosiaan tiedä... Se käyttäytyy ihan ku Ringo. Uusi, kolmivuotias esteorini oli kurittomin tapaus, johon olin koskaan törmännyt. Oliko Tequila saanut siltä jotain vaikutteita? Kiinnitin kypäräni ja irrotin ponin trailerin sivustalta noustakseni selkään. Tamma pyöri kuin väkkärä ja hyppi takajaloilleen, eikä satulaannoususta tullut mitään yksin. Josie sai riippua ohjissa kaksin käsin kynsin ja hampain, ennen kuin pääsin selkään. Koko verryttely meni ihan sähläämiseksi. Pukkia toisen perään, oli kuin räjähdysvalmiin dynamiitin päällä olisi istunut. Josie katseli verkkakentän laidalta päätään puistellen, kun vielä kotona niin upeasti liikkunut tammani niskuroi ja pukitteli, enkä saanut mitään kontrollia. - Tiedätkö mitä Bonnie, hän huudahti yhtäkkiä. - No? ähkäisin yrittäessäni saada ponia pysymään kaikilla neljällä jalalla. Siinäkin oli työtä kerrakseen. - Mä huomasin semmosen pikku jutun vaan... - Sano nyt nopeesti. - Tequilalla on vaan läsi, tolla on takasukat ja... Ääni hukkui koväänisiin; meidät kuulutettiin valmistautumaan. - Se ei ole Tequila, vaan Ringo. Me ollaan otettu ihan väärä poni mukaan.

2. bonnie - Jewel of Romney
Pakkanen teki tehtävänsä. Jewel on aina ollut vähän kuumaverinen yksilö, siinähän on iso osa täysiveristä. Se ei ole vielä ihan tottunut pakkastalviin, mikä on vähän valitettavaa. Oli aika kurja löytää kisapaikalle saavuttuamme trailerista pökkelöksi hyytynyt poni, jonka turvassa roikkuu jääpuikkoja ja harja on jähmettynyt pystyyn lumenvalkoisessa kuorrutteessa. Se nyt oli ihan sanomattakin selvää, ettei tällaisessa tapauksessa se 20min lämmittelyaika mihinkään riitä! Pakko myöntää, että itse kisarata meni kohtalaisen kankeasti, mutta mitä muutakaan voi läpijäätyneeltä poniparalta odottaa...

3. Melina - Fløteaktig Filur
Lähdin Villahaan kisoihin varautuneena pahimpaan. Ratsukseni olin valinnut Uunon, tallin uuden tulokkaan joka tunnettiin jo nyt ärsyttävänä ja itsepäisenä vuonohevosruunana. Kun oma vuoromme rynnätä radalle koitti, painauduin syvälle satulaan ja valmistauduin elämäni suurimpaan nöyryytykseen. Tämä olisi kuitenkin tehtävä, sillä ruuna tarvitsi kisakokemusta.Kävelimme keskelle kenttää ja kumarsin tuomarille. Lähdimme suorittamaan rataa, enkä voinut kuin kiitellä ylempää tahoa (tai kentän kunnossapitäjää) siitä, ettei kentällä ollut sen suurempia kuralammikoita. Mutta.. no, mikäs sille nyt tuli? Uuno ravasi ympäri kenttää varmasti hienompana kuin koskaan, kaula kaarella ja tahdikkaasti häntäänsä heilautellen. Se kuunteli jokaista liikettäni ja keskittyi tehtäviin aivan ennennäkemättömällä tarkkuudella. Kun vuoromme oli ohi, en voinut kuin huokailla hämmästyksestä. Oloni oli ristiriitainen. Olin mahdottoman kiitollinen ruunan käytöksestä, mutta samaan aikaan tiesin kaiken palaavan ennalleen kunhan vain pääsisimme takaisin kotikentälle. Kaikesta huolimatta tämä päivä oli tähänastisen yhteiselomme ehdoton kohokohta.

4. Nina - ML Tulinen Tähdenlento
Tulin ajoissa aamulla talliin, läväytin valot päälle ja suljin korvani nälkäisen Lillin kiukkuiselta hirnunnalta. Menin suoraan Lenttiksen karsinalle ja vilkaisin hieman ihmeissäni oven yli, yleensä kun ruuna hörähtää iloisesti minun tullessa talliin. Siellähän ruuna makasi, pitkin pituuttaan ja kuorsasi pahemmin kuin isoisäni. Mikäs ruunalle nyt on tullut? Ei kai sillä ole ähkyä? Koputin terävästi oveen, jolloin Lenttis havahtui ja oli tikkana pystyssä. Suomenhevonen vaikutti aivan terveeltä, joten aloin jakaa aamuheiniä. Ja tulihan se aamuhörähdyskin sieltä. Lastauksen aika. Päätimme lastata Lenttiksen ensin, sillä supervarma ja rauhallinen ruuna saisi varmasti houkuteltua Lillin perässään traileriin. Mutta yllättäen Lenttis teki stopin lastaussillalle. "No, mikäs sille nyt tuli?" äitini kysyi ihmeissään, normaalisti ruuna marssii koppiin silmäänsäkään räpäyttämättä. Siinä hetken houkuttelimme ja komensimme kouluratsuani, joka lopulta suostui raahautumaan traileriin. Olipas kummallinen juttu. Ja kummallisuus jatkui kilpailupaikalla tai oikeastaan verryttelyssä. Lenttis oli laiska. Kyllä, luit ihan oikein: minun reipas, kuuliainen ja miellyttämisenhaluinen ruunani oli LAISKA! Äl aa ii äs koo aa! Jouduin puskemaan ruunaa eteenpäin kuin naapuriratsastuskoulun laiskinta tuntihevosta. Ei vain syttynyt ei. Mikä ihme ruunalleni oikein on tullut? Pitäisikö kutsua eläinlääkäri vai hevoskuiskaaja tai kenties vain antaa kopukan nukkua?

5. kati - Pikku-Milla
Katselin pientä tammaani ihmeissäni. Neiti ei ollut kiukutellut lastauksessa tai varustaessa yhtään ja lämmittely oli mennyt heti alusta mukavasti. Ei kai tammani ollut kipeänä? Taustajoukkoni vakuuttivat kuitenkin Millan olevan kunnossa ja että se olin minä kun stressasin siitä, että pallollani oli viimein hyvä päivä ja tamma käyttäytyi kuin normaali hevonen. Omaa vuoroa odotellessani vilkuilin kuitenkin koko ajan terhakkaasti ympärilleen katselevaa tammaani ja päätin, että jos ratakin menisi virheettömästi eli ilman yhtään kenkkuilua, kutsuisin eläinlääkärin tarkastamaan tammani. Ihan varuiden vuoksi, sillä eihän mun pikkuinen Millani voinut olla näin 'normaali' ja ystävällinen!

Helppo A

1. Nina - ML Tulinen Tähdenlento
Onko sua koskaan herätetty keskellä yötä, annettu mininokare heinää, kiskottu sitten heiluvaan koppiin ja lopulta patistettu hölkkäämään ympäri valkosilla aidattua kenttää jotain ihme kuvioita mieli vielä puoliks untenmailla? No mut on ja voin sanoa, että ei se herkkua ole se. Tänäänkin omistaja paukkas talliin kesken mun kauneusunien ja sano, että johkin kisoihin pitäis muka lähtee. Hei haloo, mä näin just unta upeista ravikkitammoista, joille mä näytin kuinka nopeaa ja upee mä oon ja taustalla kymmenen toinen toistaan hienonpaa oria näytti mun rinnalla kuormamuuleilta. Mä niiiiiin loistin siinä unessa! Ja sitten emäntä tulee ja pam, uni on enää pelkkä uni! Vähemmästäkin sitä kiukustuu. Ja se koulurata sitten! Huhheijaa. Ravivoltti tohon ja pohkeenväistöä tuolla ja vastalaukkaa tossa ja sitä rataa. Eihän kukaan itseään kunnioittava hevonen voi tollasia tehdä heti aamutuimaan. Tajuaakohan noi ihmiset, että meillä hevosillakin on tarvetta kauneusunille? Näetteks te nää silmäpussit mun upeiden, ruskeiden silmien alla? Ei kukaan tamma tykkää jos raavaalla miehellä on silmäpussit! Mä koko sen keskiravilävistäjänkin mietin, että mitenköhän ne silmäpussit sais peittoon. Jos pieharois oikein kunnolla? Ja siinä pohkeenväistössä, jossa meinasin kaatua omiin jalkoihini, ajettelin kuinka ihanaa olis jos se mun uni ois ollu totta... Se olis ollu tosi makeeta. No, lopputervehdyksessä huokasin helpotuksesta: saisinks mä mennä nyt nukkuu?

2. Hilma - Haletna
Mä näytän nyt noille kaikille mummoikäisille kaakeille, että kyllä me nuoret osataan! Ensin alotetaan rata ihan iisisti ja sitten lisätään vauhtia niin, että muitten päät menee aivan pyörälle. En vaan ymmärrä, miks ei saa mennä koko aikaa lujaa. Kun niissä toisissa kisoissa mennään niin lujaa, kun jaloista pääsee ja pompataan aina välillä jonkun risun yli ja täällä vaan mennään rauhallisesti ja "paketissa", niin ku toi omistaja aina jaksaa pälpättää niitten kavereittensa kanssa. Hei, nyt saa ravata ihan luvan kanssa lujaa ja heilutella noita etujalkoja tonne eteen! Ja sitten taas ihan hiljalleen, että tää vauhti alkaa tympiä. Sitten pari ympyrää ja vielä tyylikäs lopetus tuomareiden eteen. Juu, eikä unohdeta hieman pidempää pysähdystä, että kaikki ihailijat saa musta hienon valokuvan. Hyvä, nyt valokuvaaminen saa riittää ja lähetään syömään, eiks vaa?

3. Nina - Kullan Sipsuttaja
Ravasin tarmokkaasti kaula kaarella radalle ja pysähdyin ryhdikkäästi alkutervehdykseen. Hei haloo kaikki kauniit tammat! Katsokaa tänne! Nostin pääni ylös ja hirnahdin kosiskelevasti. Ratsastaja hoputti minut kiukkuisesti takaisin raviin ja ravasin taas isoin ja korkein askelin ratsastajan pomppiessa kyydissä kuin perunasäkki. Lävistäjällä tein lennokkaan lisäyksen ja toivoin, että kaikki tammat varmasti näkivät. Olenhan upea, aivan voittamaton! Toisella pitkällä sivulla ratsastaja halusi minun kääntyvän voltille, mutta enhän minä voinut, kun siinä pitkän sivun vieressä oli toinen ori katselemassa minun tammojani! Sotaisasti hirnahdin oriille taisteluhaasteen ja otin muutaman laukka-askeleen, mutta sitten oli pakko kääntyä voltille, kun ratsastajan kannus sen verran ikävästi kaiveli kylkiluiden väliä. Inhottavaa, kun ratsastajat ei ymmärrä kuinka tärkeää se on oriin näyttää muille kuka määrää. Seuraavalla lävistäjällä taas liitelin oikein isoja raviaskeleita, jotta kaikki näkisivät kuinka komea olen. Laukassa yritin mennä kovaa. Nopeudestahan hienot villihevosoriitkin tunnetaan, mutta taas se kaksijalkainen siellä selässä kiukustui ja kovasti pidätteli ohjista niin että pakkohan se oli herkkäsieluisen hevosen hidastaa. Minunlaiselleni komistukselle ei tietenkään ollut ongelmia kääntää hidasta laukkaa edukseni, joten laukkasin komeasti kaulakaarella ja varmistelin päätäni silloin tällöin viskomalla, että upea otsaharjani laskeutuisi tammojen mielestä hurmaavasti silmieni päälle. Lopputervehdykseen taas ravasin korkein askelin ja pysähdyksessä ajattelin nousta pystyyn ja hirnahtaa kovaan ääneen, kuten olin kuullut villihevosten tekevän toisen oriin kohdatessaan. Ratsastajani ei jostain syystä ajatuksesta oikein pitänyt, mokomakin ilonpilaaja, mutta komean hirnahduksen ainakin sain aikaiseksi. Tammat hei, nimikirjoituksia jaetaan vain kaikkein nopeimmille heti radan ulkopuolella! Asettukaapas kauniiseen jonoon te kauniit naiset!

4. Amar - Rajattoman Pakkastakku
Puolitäysi katsomo pullollaan kikattelevia pikkutyttöjä ja näiden kärsivällisiä isoäitejä tumput kourissa, paksut pehmusteet takapuolten alla. Salamavalon ajoittainen räiskähdys ja rätisevästä kaiuttimesta kantautuva musiikki. Täysin normaali kisapäivä mukavalla pikkutallilla siis. Ainakin minun mielestäni.. Kun astelimme valkoisten kouluaitojen sisäpuolelle tunsin kuinka ratsuni ryhti kohentui entisestään. Kaula vetäytyi komealle kaarelle, poljenta rytmistyi, tunsin kuinka sen takapää alkoi entistä voimakkaamman poljennan ja askel piteni huimasti. Alkutervehdyksessä Takku tietysti kumarsi kuin herrasmies konsanaan, ja voi herran jestas sentään sitä tarkkaavaisuutta jolla ori meikäläisen komentoja kuunteli ja noudatti! Aivan selvästi se kuvitteli itselleen frakin niskaan, silinterin päähän ja 2012-vuoden sijasta jonkin ajan jolloin miehiltäkin vaadittiin käytöstapoja. Ja toki orin kuvitelmiin mitä ilmeisimmin kuului myös näky siitä itsestään koko kaupungin komeimpana miehenä, sellaisena jolla on varaakin röyhennellä rintaansa. Katsomon pipopäät kokivat Takun aivokopassa selvästi muutoksen suurihattuisiksi, isojen helmojensa kera herran menoa ihasteleviksi naikkosiksi joiden posket eivät helottaneet punaisina pakkasesta vaan ihastuksesta. Salamavalon välkähdysten merkitystä orin mielikuvissa en uskalla arvuutella, mutta lopputervehdyksen herrasmiesvibat eivät katsomosta kuuluvista naurunhörähdyksistä päätelleen jääneet huomaamatta.

5. criselda - Eloveenan Krokotiilinmetsästäjä
Minä ja omistaja lönköteltiin ravissa Villahaan kilpailukentälle. Joka paikassa oli värikkäitä nauhoja ja ihmisiä. Yritin vähän tutustua pariin pikkulapseen mutta emäntäpä kielsi. Hitsi. Radalla teen mitä pyydetään mutta eipä se oo meikäläisen lempihommaa. Kun omistaja pyytää liikkeelle mä vähän löntystelen kunnes se korjaa mut tekemään kunnolla. Mut ei se mitään, nyt mua innosti kentän päässä jököttävä porkkanakyltti! Yritin koko ajan vetää itseni sinne suuntaan, mut sit alkoi oikee kilpailu. Tai niin emäntä sano. Otettiin ensin laukka. Pöh, sehän oli ihan liian helppoa! Kyllä mä nyt juosta osaan! Tosin sitten en halunnutkaan enää pysähtyä, ja vasta kahden kierroksen jälkeen emäntä sai mut hallintaan. No, mitäpä pienistä. Loput liikkeet (etenkin ne pikkutarkat viilailut) meni sit silleen et emäntä sano ja mä tein. Nojaa, kaipa me ihan hyvin pärjättiin. Tai sitten ei. Mutta oli se porkkanakyltti ihan mielenkiintoinen, mut en saanut tutkia sitä lähempää.